Perjantaina tuli tarhalle 9 kissanpentua. Niistä soitettiin ja ne olivat tarhalla noin 15 minuutin päästä.
Vaikka pennut ovat kaikki aika saman ikäisiä, ovat ne kolmesta eri pentueesta. Nuorimmat ovat 7 viikkoisia, seuraavat pian 8 viikkoisia ja kaksi vanhinta ovat 9 viikkoa. Pennuista 5 on poikia ja 4 tyttöjä.
Heti kun ne tulivat tarhalle ne vietiin lääkäriin tarkistettavaksi ja koska pentuja eikä niiden emoja ei ollut koskaan madotettu ne saivat myös loishäätöpiikit. Matoja ja ripulia lukuunottamatta ne olivat kunnossa.
Vaikka ne on jo nyt vieroitettu emoistaan, tarvitsevat ne kuitenkin kissanmallia, joten mikäli tulevassa kodissa ei jo ole kissaa opettamassa niitä tavoille, ne luovutetaan normaalisti luovutusikäisinä eli 12viikkoisina.
1588833.jpg 
1588848.jpg